Viime vuoden sato oli tuottoisa ja jaoin taimia ystävilleni tosi paljon.
lauantai 30. maaliskuuta 2019
Tomaattisatoa odotellessa 🍅
Minitomaatit ovat odottaneet kypsymistä huoneen lämmössä pari viikkoa. Eilen sain leikattua ne siivuiksi ja istutettua multaan, istutusastiana käytin kanamunakennoa. Nyt vain innolla odotan tulisiko yhtä mahtava sato kuin viime vuonna.
Kevät tulee 💚 uusi ovikranssi
Vanhaa mustikanvarvuista tehty ovikranssi oli jo päässyt tummumaan ja
sai poistua uuden koivun oksista tehdyn kranssin tieltä.
sai poistua uuden koivun oksista tehdyn kranssin tieltä.
Puista on tippunut tänä vuonna tosi paljon oksia ja niitä on kiva
hyödyntää kranssien tekoon. Oksista on taivutettu aluksi kuvassa
näkyviä lenkkejä, jotka on sitten sidottu kehikkoon.
Kehikkona on tuoreesta koivun versosta taivutettu ympyrä.
Ovessa oleva kranssi on tehty pääosin tuoreesta koivusta,
jossa oli paljon urpuja.
maanantai 25. maaliskuuta 2019
Työkaverille
Yllättäen nämä iloiset villasukat lähtivät ilahduttamaan työkaverin viimeistä työpäivää meidän työporukassa.
Neulottu lämmöllä ❤️ annettu sydämellä.
Neulottu lämmöllä ❤️ annettu sydämellä.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2019
Onnittelukortteja
Kaksi onnittelukorttia lähti juhlistamaan syntymäpäivää. Toinen 60 vuotis onnitteluna ja toinen 80 vuotis onnitteluna.
perjantai 22. maaliskuuta 2019
Ikkunakoristeet
Ihana aurinko paistelee aina välillä. Ikkunat alkavat näyttämään hiukkasen likaisilta. Onneksi niiden likaisuuteen auttaa pieni hämäys. Virkattuja kukkasia, joiden väleihin on pujoitettu kirkkaita ja hopeisia helmiä.
sunnuntai 17. maaliskuuta 2019
Kukkia villasukissa
Minua neulominen auttaa nollaamaan ajatuksia ja myös keskittymään esim. luennolla paremmin kuunneltavaan aiheeseen.
Tänään sai valmiiksi villasukat joiden kukkakuvioon löytyy ohje Ihanat villasukat lehdestä. Muilta osin olen soveltanut mallia. Tumman punaviinin värinen lanka odotti pitkään kun en oikein osannut tehdä siitä mitään, kunnes sitten löysin tuon kukkakuvion.
Ihanaa alkavaa viikkoa 💚.
lauantai 9. maaliskuuta 2019
Valoa ja varjoja
Pöydällä on tölkinipsuista tekemäni lampunvarjostin. Nipsuja meni 550 kpl, joita ystäväni ansiokkaasti keräsivät minulle.
Jaloleinikki ja anemonia on ihan suosikki kukkiani. Ilokseni lähellä on kukkakauppa, josta voi tähän vuodenaikaan ostaa niitä yksitellen.
Varjostin luo seinälle kauniin kuvion pimeällä.keskiviikko 6. maaliskuuta 2019
maanantai 4. maaliskuuta 2019
lauantai 2. maaliskuuta 2019
Sunnuntaifiilistelyä
Aamun fiilistelyissä käpy löysi paikkansa isäni sorvaamasta astiasta.
Ulkona pieni pakkanen ja aurinko paistaa ihanasti. Taidan lähteä ulkoilemalla keräämään voimia tulevaan viikkoon. Ihanaa sunnuntaita kaikille.
Ulkona pieni pakkanen ja aurinko paistaa ihanasti. Taidan lähteä ulkoilemalla keräämään voimia tulevaan viikkoon. Ihanaa sunnuntaita kaikille.
Villasukkia
Yleensä tavoitteenani on saada yhdet sukat kerralla valmiiksi, vaan nyt on valinnan vaikeutta mitä neuloisi.
Hei
Olen Jaana ja tervetuloa seuraamaan blogiani. Vihdoin sain tämän aikaiseksi ihkun kummityttöni Sofian avustuksella.
Haluan jakaa täällä innostustani kädentaitoihin ja asioihin jotka inspiroivat minua, sekä tuovat elämääni hyvää mieltä.
Haluan jakaa täällä innostustani kädentaitoihin ja asioihin jotka inspiroivat minua, sekä tuovat elämääni hyvää mieltä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)

















